RaKen pikkutyttöjen meno kiihtyy, mutta ilo säilyy
Tytöt 2018-2019Julkaistu: 26.07.2026 18.36

RaKen pikkutyttöjen meno kiihtyy, mutta ilo säilyy

Rajamäen Kehityksen 2018-2019 syntyneet tytöt ovat nyt harjoitelleet yhdessä joukkueena noin 3-4 kuukautta, ja homma on täydessä vauhdissa! Porukassamme on tällä hetkellä hieman yli 20 innokasta pelaajaa, ja meininki treeneissä on sitä parasta: naurua, onnistumisia ja ihan hurjasti palloa jalassa.

Pidimme kesällä muutaman viikon tauon ohjatusta harjoittelusta, mutta moni pelaaja jatkoi silti omatoimisesti pallon kanssa touhuamista, kiva nähdä, että futis on jo tarttunut! Nyt olemme palanneet täysillä treenien pariin ja päästy pelaamaan jo harjoituspeliäkin. Kiitos Mäntsälän Urheilijoille viimeisestä! Seuraavaksi Keikan vieraaksi ja kohta heti perään NJS:n, kiva että meitä on kutsuttu pelaamaan!

Seuraavaksi vuorossa: pelejä, pelejä ja yhteishenkeä

Syksy tuo mukanaan seuraavan ison askeleen, kun hyppäämme täysillä pelien makuun. Olemme mukana Uudenmaan Junioriliigassa kahdella ryhmällä, joten pelitapahtumia riittää kaikille. Lisäksi luvassa on muutama turnaus syyskauden aikana, eli tekemistä ja jännittäviä hetkiä luvassa runsaasti! Tokihan me myös treenataan ja pidetään yhdessä hauskaa! Elokuun puolivälissä vietämme yhteisen illan, jonka tarkoitus on rakentaa joukkuehenkeä ja tutustuttaa pelaajia toisiinsa, myös niihin, jotka eivät vielä ole lähimpiä kavereita keskenään. Leikitään, naureskellaan ja opitaan tuntemaan koko porukka. Ja hei, täytyyhän meidän kesäbingon palkinnotkin jakaa!

Myös talvikautta on jo jonkun verran suunniteltu: itse jalkapallon rinnalla tulemme pitämään tempputreenejä, joissa harjoitellaan kehonhallintaa kuperkeikkojen, käsilläseisonnan, hippaleikkien ja muun kivan kautta. Vähän vaihtelua arkeen ja monipuolisia liikkumisen taitoja samalla!

Nyt on hyvä hetki liittyä mukaan!

Jos kotoa löytyy 2018-2019 syntynyt tyttö, jolle futis voisi olla just se juttu, nyt kannattaa tulla kokeilemaan! Voit tulla mukaan muutaman kerran ilman mitään sitoumuksia ja katsoa, tuntuuko meidän porukka omalta.

Treeniajat kannattaa aina tarkistaa kalenterista, sillä pelikauden touhut voivat välillä sotkea aikatauluja.

Ilmoittele etukäteen WhatsAppilla joko:

  • Kaisalle, puh. 050 546 2621
  • Samille, puh. 050 312 2171

...niin tiedämme jo etukäteen, kuka on tulossa mukaan kokeilemaan! Tervetuloa joukkoon 💙

Rajamäen Kehitys ry

Kiljavantie 231

05200 Rajamäki


Y-tunnus 0598128-2